Account Manager

Location: Espoo, Uusimaa, Finland

Department: Sales

Type: Full Time

Min. Experience: Mid Level

HiQ on erikoistunut ihmisten elämän yksinkertaistamiseen teknologian avulla. Meillä on oikea asenne, osaaminen sekä toimintamallit, joiden avulla autamme asiakkaitamme ideasta toteutukseen. Meille teknologia on työväline, jolla rakennamme ihmisten arkea helpottavia ratkaisuja. Näitä ovat esimerkiksi rahoitusalan innovatiiviset palvelut, kuten Swish ja S-mobiili tai turvallisuuden järjestelmät autoteollisuudelle. Missionamme on tehdä ihmisten elämästä helpompaa ja tätä missiota meillä on toteuttamassa pääkaupunkiseudulla noin 270 alan osaajaa.  Sen lisäksi, että teemme tuloksekasta työtä, olemme myös urheiluhulluja ja vahvasti yhteisöllisyyteen kallellaan. Meillä on hyvä työpaikka ja saamme tehdä jännittäviä projekteja.

Palvelumme kattavat integraatiot, digitalisaation ja verkostoituvan talouden edellytyksen, parhaan käyttökokemuksen niin selaimeen kuin mobiilipalveluihin.

Haemme nyt dynaamiseen myyntitiimiimme lisävahvuutta asiakasrajapinnassa taitavasti luovivasta Account managerista, jonka motivaation lähteinä ovat tulokset ja tuloksen tekemisen vapaus.

Tarjoamme sinulle sinun näköisesi työpaikan

  • Luottamuksen ja tekemisen vapauden, jota ei rasiteta turhalla byrokratialla, pölyttyvillä hierarkiarakenteilla, työajanseurannalla ja turhalla raportoimisella
  • Valmiit asiakkuudet, joiden digitalisoitumista sinä pääset aktiivisella myyntiotteellasi kehittämään
  • Palkitut ja ensiluokkaiset digiajan tuotteet ja palvelut myytäväksesi sekä laajan teknisen osaajajoukkomme tuen työsi onnistumista tukemaan
  • Innostuneen ja osaavan työyhteisön, jossa sinunkin on mahdollista kasvaa ja kehittyä työsi sisällön kehittymisen kautta
  • Tulosorientoituneen yrityskulttuurin, jonka keskeiset ja käytännössä toteutuvat arvot ovat Results, Responsibility, Simplicity & Joy
  • Enemmän kuin kilpailukykyisen kompensaation ja laajat sekä monipuoliset edut

Mitä arvostamme:

  • Can do - asennetta ja tuloksentekokykyä
  • Inhimillistä, ihmisiin vaikuttavaa ja luottamusta herättävää otetta
  • Laaja-alaista osaamista finanssisektorin ratkaisumyynnistä
  • Erinomaisia kykyjä myydä ohjelmistoprojekteja ja konsultointipalveluita ratkaisumyynnin mallilla
  • Ymmärrystä toimitettavista palveluista ja ohjausryhmätyöskentelystä
  • Sosiaalista aktiivisuutta, verkostoitumisen intoa ja pelkäämätöntä kontaktinottamista
  • Itseohjautuvaa ja tavoitteellisen työskentelyn taitoa

Emme tule perehdyttämään sinua työhösi kuukausikaupalla vaan imaisemme sinut ketterän alkusysäyksen jälkeen ihmisten luokse. Siksi menestyksen avaimet löytyvät taidoistasi omaksua nopeasti uusia asioita ja kokonaisuuksia sekä tarttua toimeen. Tehtävässä menestymisessä sinua tukevat niin osaava myyntitiimimme kuin teknisen puolen huippuosaajat.

Jäikö jotain epäselväksi?

Myyntijohtaja Juha Moisio on tavoitettavissa puhelimitse numerossa 040 739 1412 perjantaina 12.5. ja 19.5. klo 11-13 (muina aikoina myös satunnaisesti) ja sähköpostitse osoitteessa juha.moisio(at)hiq.fi.

Suosittelemme tutustumaan meihin myös sosiaalisesssa mediassa. Päätä itse, minkälaisen ensivaikutelman sinulle luomme:

Facebook / hiqfinland, Instagram / hiqfinland, Twitter @hiqfinland, LinkedIN / hiqfinland

Hae tehtävää 30.5.2017 päivään mennessä.

#hiqfinland #hiqrekry #hiqjoy

 

 

 

 

 

 

 

Forward this Position
Recipient email address (one)
Your name
Your email address
Enter a message (optional)
Human Check*
Apply for this Position
* Required fields
First name*
Last name*
Email address*
Location
Phone number*
Resume*

Attach resume as .pdf, .doc, or .docx (limit 2MB) or paste resume

Paste your resume here or attach resume file

Cover Letter*
In 150 characters or fewer, tell us what makes you unique. Try to be creative and say something that will catch our eye!*